Kuoppa kaivettu, ja hiekkalaatikosta kaivettu kaikenlaiset (toistaiseksi) elävät pois. Siispä tutkimaan kuinka hiekkalaatikon saa siirrettyä. Eihän se missään syvällä ollut, sain itse sitä nostettua lapion kanssa. Mies touhuili muita juttuja sisällä, ja sillä aikaa sain roudattua hiekkalaatikon rungon kuopan päälle! 160 cm pelkkää voimaa, räyh!
Vähän jo tuossa vaiheessa alkoi epäilyttämään sen kuopan syvyys versus mullan määrä, mutta koska Mies oli kuopan jo kaivanut, epäröin sanoa että ”kuule murmeli, täytätkö tuon kuopan uudelleen”. No, pakkohan se oli sitten itse täyttää. Vedin niittipyssyllä kankaat kiinni laatikon sisäreunoihin. Tässä vaiheessa tuli mieleen myös sellainen ajatus, että toinen kasvilava saattaa olla sen verran lähellä terassia ettei entisen hiekkalaatikon paikalle tulevaa nurmikkoa ehkä voi ajaa ruohonleikkurilla. Hmm. Täytettiin sitten sekin kuoppa. Tässä vaiheessa piha näytti jo melko raiskatulle...
Ensimmäinen valmis! |
Epäilys mullan riittävyydestä oli saanut meidät ostamaan 5 x 50 litraa multaa lisää, eikä sekään riittänyt täyttämään molempia lavoja. Sain kuitenkin jo piipallaan olevat ruohosipulit istutettua, mutta se on lähdettävä multakauppaan taas.
Melkein valmista!!! |
Voin kertoa että kyllä maistui Tuborg hyvälle tämän päivän jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti