tiistai 26. heinäkuuta 2011

Molekyyligastronomiaa for dummies

Löysin eilen kummallisen ruokaohjeen jota oli ihan pakko kokeilla! Kyseessä on molekyyligastronominen kokeilu nimeltä 68 asteen kananmuna. Kananmunaa keitetään 68 asteessa 45 minuuttia, valutetaan pois valkuainen joka paistetaan tavallisen kananmunan tapaan, ja sen päälle laitetaan puhdistettu, jähmettynyt keltuaispallo. Kyllä se ihan normille maistui, mutta suutuntuma oli samettisen pehmeä. Ohje löytyy täältä: http://www.hyvanmaunrajalla.fi/68-asteen-kananmuna/

Jos kesälomalla aika siis käy pitkäksi, voi tähän saada kulumaan tunnin ;)

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pihan raakkaamista ja mehiläisiä tukassa

Koti! Mikä ihana paikka kahden viikon roadtripin jälkeen! Kotiinpaluussa parasta on oma hylly kylpyhuoneessa, oma vaatekaappi ja oma sänky. So awesome!

Ja tietenkin oma piha, joka oli hieman villiintynyt poissa ollessamme. Kasvilavoja ei edes näkynyt, niin paljon kaikki (nurmikko mukaan lukien) oli kasvanut! Niinkutsuttu "kirsikkatomaatti" oli minun mittaiseni, ja neljä oksaa (tai miksi niitä nyt sanotaankaan) oli katkennut koska en ollut muistanut tukea niitä ennen lähtöämme.  Runkotomaatti on saanut aikaiseksi yhden nyrkin kokoisen tomaatin ja monen monta pienempää. Vesimeloni luikerteli pitkin pihaa, ja salaattien varret olivat melkein käsivarren paksuisia! Tässä kuvat ennen ja jälkeen:
Tomaatit, vesimeloni ja maa-artisokka iloisesti solmussa keskenään


Rikkaruohot kitketty pois, samoin katkenneet oksat. Hyvältä näyttää taas :)










Myös salaattipenkki oli lievästi sanoen intoutunut kasvamaan. Pitäisi varmaan olla useammin pois jotta kaikki kasvaisi tätä tahtia kaiken aikaa! Jopa rucolaa oli noussut, tosin kirpat ovat pistelleet niitä jo aika vauhdilla poskeensa.

Salaattipenkki ennen.......

.....ja jälkeen. Myös nurmikko leikattu, eikä tarvittu edes viikatetta!


Clematis oli aivan upean näköinen! Jouduin taas hirttämään sen kiinni tolppaan, mutta tällä kertaa ihan vaan narulla. Nippusiteet käytin siihen kovan onnen kurkkuun, joka by the way on siis hengissä! Toinen, se muka paremmin voiva kurkku oli heittänyt henkensä poissa ollessamme. Istutin tilalle elämänlankaa, joka tunnetusti ei suostu kasvamaan siellä mihin sen istuttaa. Se näyttää tosi myrtyneeltä, saa nähdä täytyykö käydä ostamassa jotain tekoköynnöstä siihen jottei symmetria kärsi ;)

Upea clematis ja kukkivat kuunliljat!
Clematis eli jalokärhö
Kukkivat kuunliljat

Myös sinitähtöset toivottivat meidät tervetulleeksi kotiin :)  

Pyörin pihalla nyppimässä kuivuneita kukkia ja kastelemassa rehuja, ja juttelin samalla Äidin kanssa puhelimessa, kun alkoi vähän turhan läheltä kuulumaan surinaa. Minulla on aika iso kihara tukka, ja yksi mehiläinen oli päättänyt tulla tutkimusmatkalle hiuspehkooni. Olen pienenä astunut ampiaispesään ja saanut valtavan määrän pistoja ympäri kehoa, joten kaikki suriseva pelottaa. Ja kaikille teille tiedoksi jotka väitätte että "ei ne ampiaiset mene hiuksiin": Kyllä menevät! Puhelin lensi kaaressa ja huuto oli kamala! Mies istui toisella puolella taloa olevassa työhuoneessa kuulokkeet korvilla pelaamassa, ja siitä huolimatta hän kuuli mekastukseni. Ei tullut prinssi valkoisella ratsulla pelastamaan, mutta juosten tuli auttamaan neitoa pulassa. Selvisimme säikähdyksellä, samoin naapurit =D

Lepakoista emme tienneet viime yönä tuon taivaallista, ehkä ensi yönä emme nuku kuin tukit. Mehiläiset ovat saaneet ilmeisesti erittäin tukevan annoksen hermomyrkkyjä elimistöönsä, sillä niitä tipahtelee kattolaudoituksen alla olevasta pesästä pyörimään ympyrää pitkin nurmikkoa, ja siis myös tipahtelevat pahaa-aavistamattomien ihmisten hiuksiin.

Enivei, ihana olla kotona!


Ps. Meillä syödään huomenna kesäkurpitsaa, tiedoksi huomisiltana saapuville ystäville :)


perjantai 8. heinäkuuta 2011

Idiootti kirmaa kesälaitumille kurpitsat kainalossa

Idiootti ottaa nyt kesäkurpitsat kainaloon ja painuu kesälomille. Vähän harmittaa että missataan varmaan kauneimmat kukinnat clematikselta ja kuunliljoilta, mutta ehkä sen kestää koska nyt on LOMA :)))

Ihanat naapurit ovat luvanneet käydä kastelemassa meidän rehuja sillä aikaa kun ollaan poissa. Unohtui kyllä sanoa että niille pitää myös kiroilla säännöllisesti jotta saavat vähän potkua persuksille. Noh, täältä autosta se varmaan kuuluu kyllä kotiin asti, on taas sellaisia teiden ritareita liikenteessä. Yksi edessä körötellyt rellukuski hämääntyi tietyömaalla niin täysin että meni vahingossa ramppia ylös ja näin ollen pois meidän edestämme! Autossa näkyi vain hätääntynyttä viittomista ja jarruvalojen välkettä :D

Palailen parin viikon päästä, oikein ihanan lämmintä, rentouttavaa ja kirpatonta kesää kaikille <3

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Törkeen maukas punaviinikastike!

Pakko jakaa tämä huikean maukas punaviinikastike muidenkin kanssa! Vaikka emme ole kovin lisäainehysteerisiä, pyrimme silti tekemään mahdollisimman paljon itse ja alusta asti. Tässä ohjeessa ainoa lisäaine on Maizenan emulgointiaine (E 471) ja sekin on siis rasvahappoja. Eli ei kovin vaarallista :)

Tässäpä tämä TÖRKEEN MAUKAS PUNAVIINIKASTIKE:



1 sipuli ronskeina lohkoina
   naudanliha- tms. rököjä sen verran kun on (väh. 1 dl)
3 dl punaviiniä (kannattaa varmuuden vuoksi varata koko pullollinen)
4 tuoretta lipstikan lehteä
1,5 tl suolaa (Jozon Gourmet Sormisuolaa)
1 tl sokeria
6 dl vettä
4 rkl Maizenaa

Paahda sipulit ja liharököt kattilassa. Ei haittaa vaikka tarttuvat pohjaan, saavat olla vähän palaneita. Lisää punaviini, suola, sokeri ja lipstikan lehdet ja keitä kasaan kunnes nestettä on jäljellä 1 desi.Lisää vesi, ja anna taas kiehua kasaan kunnes jäljellä on 3 dl nestettä. Siivilöi kastike, ja lisää Maizena. Anna kiehua vielä hetki jotta kastikkeesta tulee paksua, sen jälkeen vatkaa joukkoon 1 rkl voita ja ei kun ääntä kohti. Kastikkeen tekeminen vie noin tunnin, joten loput punkut voi nautiskella kastikkeen teon ohella, ruoanlaittomusiikkina tällä kertaa AFI.