maanantai 8. elokuuta 2011

To do-lista: Tilaa betoniauto.

Toiset tekee to do -listoja, minä teen puutarhan suhteen NOT to do -listoja.

NOT TO DO:

-Ensi kesänä ei kasvateta avomaankurkkuja. Suunnitelmissa oli että kurkut kasvaisivat parimetriseksi köynnökseksi ja muodostaisivat kutsuvan portin puutarhaamme. My ass muodostivat. Ja ne muutama kurkku joita päästiin maistamaan, maistuivat kertakaikkisen hirvittävälle.

-Ensi kesänä ei kylvetä nurmikkoa vaikka piha olisi kuinka reikäinen. Nyt se saakeli ei lakkaa kasvamasta, vaikka muualta nurtsia ei enää tarvitsisi ajaa.

-Ensi kesänä ei kasvateta rucolaa ulkona. Kirpat popsivat ne kumminkin.

-Ensi kesänä ei yritetä kasvattaa herneitä. One word: harakka.

Oikeastaan to do -listalla on vain yksi asia: tilaa betoniauto. Tomaatteja olisi tulossa satakunta kappaletta kunhan ne suvaitsisivat punertua. Itse asiassa kiroilu ja tomaattien äärimmäisen brutaali karsiminen auttoi asiaa vähän, nyt niistä sadasta kaksi on punertunut jos asiaa ajattelee oikein positiivisesta näkökulmasta ja on varustettu sekä hyvällä mielikuvituksella että huonolla värinäöllä.


Saatiin kuitenkin rakennettua se aamiasterassi. Tiedonkulussa oli pieniä katoksia, kun kummallakin oli oma visio terassista. Miehellä se visio oli vähän suurempi, ja minulla vähän pienempi. Ostettiin siis valmiita neliskanttisia terassilaattoja ja cafe-setti, iskettiin ne paikoilleen ja TADAA: Valmista! Arvatkaa onko tuo se isompi vai pienempi visio? ;)


Viimeisinä lomapäivinä tehtiin kaikki se mitä oltiin ajateltu tehdä pikkuhiljaa pitkin kesää: Pestiin terassi jotta voitiin pestä siinä matto (joka oli ollut rullalla puoli vuotta odottamassa tätä päivää), öljyttiin terassi ja laitettiin paikoilleen vasta reilun vuoden puuttuneet kattolistat. Ja olin tehnyt pari vuotta sitten lampunvarjostimen, joka ei värinsä puolesta käynyt enää llenkaan nykyiseen makuuhuoneeseemme, joten se sai myös vähän uutta väriä pintaan!

Halusin aikoinaan sellaisen narunkerä-varjostimen, mutta koska rahavarat eivät riittänet niin tein sen itse rautalangasta ja paperinarusta. Ensin rakensin rautalangasta kehikon...


..sitten lisäsin paperinarua. Ja lisäsin. Ja lisäsin. Ja laitoin laastaria sormiin. Ja lisäsin paperinarua ja laastaria..


...ja sitten maalasin spraylla! Ketjuista kattoon roikkumaan ja voilà: Let there be light! Ja huomioikaa taustalla näkyvät KATTOLISTAT! Kuvio seinään on tehty vapaalla kädellä maalaten. Kyllä nyt kelpaa :)