torstai 11. kesäkuuta 2015

Elämää rinnakkaistodellisuudessa

Rinnakkaistodellisuudessa blogitekstini alkaisi näin:
" Tänä aurinkoisena päivänä päätin lopettaa työt hieman aikaisemmin ja varastaa itselleni hetken omaa aikaa. Itsekitkeytyvässä, upeita ja hyvinvoivia kukkia ja yrttejä pursuavassa puutarhassani robottiruohonleikkurin rauhaisaa temmellystä katsellessani pystyin vain huokaisemaan itsekseni että onpa tämä kyllä kaunis ja viihtyisä tämä meidän puutarha. Siemaisin riipputuolissa istuessani samettista lattea ja samalla henkisesti taputin itseäni olalle hyvin tehdystä työstä; täällä on nyt kaikki mallillaan!"

..and back to reality oh there goes gravity.. 11-tuntisen työpäivän jälkeen kuvat puhukoot puolestaan ;)

Kukkapenkki jonka kukat asuvat vielä hylätyssä kasvimaassa maailman tappiin asti. Ohdakkeita siinä kyllä kasvaa.



Vasemmalla tilli, oikealla persilja. Molempia kasvatettu suurella sydämellä huhtikuusta asti.


Viidakkokurkut. Ei kohta mahduta enää sekaan. Kohtaloksi koitui alun perinkin huono hoito ja 2,5-vuotiaan holtiton kastelukannun käyttö.

Vieno kevättuuli siirsi riipputuolin uusiin ulottuvuuksiin.


Ei oikeastaan pidä paikkaansa ettei täällä mikään kasvaisi. Näitä riittää!



Tästä riittää myös varmaan muutamaan raparperipiirakkaan. Muutamaan talon kokoiseen raparperipiirakkaan.

Voi juma..nkekka.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ei se määrä vaan se laatu (?!)

Olen mahdoton. Tai oikeastaan elämäni on mahdotonta. Välillä mahdottoman mukavaa ja välillä mahdottoman kiireistä. Blogi on ollut mielessä mutta kun aika on kortilla niin kyllä sitä herkästi tulee karsittua tälläsistä jutuista ensimmäisenä. Ehkä paluun syynä on kuitenkin kevät ja se että pihalla on päässyt taas näkemään eloa ja aurinkoa!

Etupihan jonkinmoinen kivikkopuutarha kaipaisi aika paljon juurimattoa, VALKOISTA hiekkaa, kasvien siirtämistä ja sen sellaista, mutta kasveja siinä on onneksi omasta takaa. Ihania nämä mehikasvit!


En vieläkään lupaa että alan kirjoitella säännöllisesti, enkä vieläkään lupaa haudata tätä lopullisesti joten koittakaa elää tämän mahdottoman naisen mahdottoman blogin kanssa jos kiinnostusta ja kärsivällisyyttä riittää ;)